PART TWO

 

Mä tuijottelin ulos ikkunasta. Huokaisu karkasi mun huulilta, kun sadepisarat hakkasivat ikkunaa vasten. Ulos hyvä kun näki, sillä oli jo aika pimeää. Kuulin koputuksen ovelta ja hymähdin.

”Bill”, mutsi kurkisti ovesta. ”Onko kaikki hyvin?”

”On”, mä vastasin. Loppujen lopuksi se oli totta – mitä valitettavaa mulla oli?

”Sun pitäis käydä ulkona... Et oo käyny ees kaupoilla muuton jälkeen”, mutsi jatkoi huolestuneen kuuloisena.

”Ei huvita”, valehtelin. Huvitti, mutten jaksanut mennä yksin, eksyisin kuitenkin.

”Onko sulla edes koulussa kavereita?”

”Mmjoo, kai.”

”Kuka?”

”Yks... Yks vaan”, hymähdin. En halunnut puhua edes Tomista mutsille, koska olin varma, että parin viikon sisään se kyllästyisi muhun, eikä jaksaisi enää jutella kuin tunneilla. Se oli ystävällisenä ollut mun kanssa jokaisena välituntinakin, vaikka sillä oli omatkin porukat. Aika suloista.

”Aa... Se on tyttö? Sä oot ihastunut?” mutsi kyseli innoissaan luullen tuntevansa mut perin pohjin.

”No en! Eikä se ole tyttö...” ärähdin ja vedin jalkoja paremmin rintaani vasten.

”Okei, okei, jätän sut rauhaan”, se hymyili ja häipyi. En mä yksinkertaisesti voinut vain heittää että hei, se on poika ja aika söpö. Aika helvetin söpö. Ja ainiin, en mä oikein ole tyttöihin päin. Ei, mitä vittua mä ajattelin, en mä voinut ajatella Tomista niin... En mä edes tuntenut sitä kunnolla.

Vilkaisin kelloa, joka näytti puoli kymmentä. Pari koulupäivää sai jo unirytmin näkymään aika selvästi. Mua väsytti jostain syystä kuitenkin jo nyt ihan hirveästi, joten laskeuduin ikkunan edessä olevalta pöydältä ja vedin paitani pois. Kävelin kylpyhuoneeseen ja heitin kaikki vaatteeni pyykkikoriin.

”Meen suihkuun”, ilmoitin mutsille ja lukitsin oven. Pesin nopeasti meikkini pois ja harjasin hiukset auki. Astuin kylpyammeeseen ja käänsin suihkun päälle.

Pikaisen peseytymisen jälkeen mä astelin hiuksiani kuivaillen huonettani kohti.

”Ai kävitsä suihkussa?” mutsi kysyi ihmetellen bongattuaan mut. Mä pyöräytin silmiäni.

”Eiku kävin ulkona alasti”, piilovittuilin ja suljin oven perässäni. Heitin pyyhkeen sängylle ja painuin vaatekaapille haroen märkää, pitkää tukkaani, joka tuntui silkiltä tupeerattomana ja puhtaana. Lisäksi mun shampoo tuoksui hyvältä.

Puin puhtaat, mustat bokserit ylleni, ripustin pyyhkeen sängyltä kaapin oven päälle roikkumaan ja istuin sängylle ottaen hiusharjan käteeni.

”Bill, mä meen nukkumaan”, kuului oven takaa. ”Hyvää yötä, kulta!”

”Joo, öitä...” vastasin harjaillen hiuksiani. Lopuksi kietaisin hiukset niskaani ja vedin löysälle ponnarille, sillä mä inhosin, jos unohdin ne levälleen yöksi ja aamulla näytin permanentin ottaneelta. Vaikka okei, jouduin mä silti ottamaan suoristusraudan kauniiseen käteen aamuisin.

Kävin vielä keittiössä juomassa lasin vettä ja painuin sitten sänkyyn. Aamu se olisi mullakin, ennemmin tai myöhemmin.

”... Trümper, olisitko hiljaa, häiritset Kaulitzia”, historianopettaja marmatti monotonisella äänellä. Tom oli yrittänyt selittää mulle jotain koulujuttua.

”Eiku Tom vaan...” aloitin vastalauseen.

”Hiljaa!”

Huokaisin turhautuneena ja hymyilin Tomille, joka virnisti mulle. Kirjoitin tekstin taululta vihkoon nopeasti ennen tunnin loppua. Kello pärähti soimaan ja kaikki hyppäsivät seisomaan opettajan mulkoillessa tylsistyneenä.

”Hmmh, menkäähän sitten... Hyvää viikonloppua”, hän toivotteli ovesta ulos tunkeutuville oppilaille.

”Mitä sä aiot tehdä viikonloppuna?” Tom esitti kysymyksensä mulle.

”Tota, en tiedä. Tänään ehkä käyn keskustassa, en varmaan muuta”, vastasin hymisten.

”Siistiä... Mäkin meen tänään keskustaan parin kaverin kanssa.”

”Kiva”, hymyilin. ”Täytyy mennä, myöhästyn bussista.”

”Jep, nähdään”, Tom virnisti ja me lähdettiin yhtä aikaa luokasta ulos. Kumpikin jatkoi omaan suuntaansa ja mä suuntasin bussilla kotiin.

”Moi!” kuului olohuoneesta, kun mä painoin ulko-oven kiinni. Kävin vain huoneessani ottamassa kirjat ulos laukusta ja kipitin takaisin ovelle.

”Moi, lähen saman tien ulos”, ilmoitin.

”Mitä?” mutsi ihmetteli ja tuli mun luo. ”Ootko sä tosissas?”

”Joo joo”, naurahdin. ”Ajattelin käydä vilkaisemassa keskustaa.”

”No mene toki! Onko sulla seuraa vai meetkö yksin?” se tenttasi.

”Yksin kai, ellen mä törmää johonkin tuttuun”, selitin ja lisäkysymysten pelossa astuin nopeasti avatusta ovesta ulos. Kävelin alakertaan ja kadun toiselle puolelle pysäkille, johon bussi tulikin nopeasti.

Matkustin päätepysäkille Magdeburgin keskustaan, joka näytti jo ensi silmäyksellä suoraan sanottuna kärpäsenpaskan kokoiselta verrattuna Berliiniin. Ehkäpä siellä selviäisi.

Astuin bussista ulos kiittäen kuskia, jonka jälkeen suuntasin kohti pitkää, mutkittelevaa katua, jonka varrella sijaitsivat kaupungin ainoa ostoskeskus, sekä useita pikkukauppoja. Mä suuntaasin askeleeni ostoskeskusta kohti, sillä mä tarvitsin (enemmän tai vähemmän) uudet kengät.

Kenkäkauppa oli aika pieni, mutta löysin haluamani: mustat Converse-tennarit, jotka houkuttelivat mua myös valkoisina. Mä olin aina ollut tosi huono hallitsemaan shoppailuhaluani, joten ostin molemmat, joka tarkoitti hyvästejä 140 eurolle.

Eksyin myös vaatekauppoihin, joista olisin voinut ostaa lähes kaiken.

Jonkin ajan kuluttua löysin itseni istumasta kauppakeskuksen portailta. Mun ohi käveli paljon erilaisia ihmisiä, joihin en oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota: vanhuksia, lapsia, äitejä, isiä, pareja, jengejä ja...

”Bill! Moi!”

Nostin katseeni jaloistani ja hymyilin tunnistaessani pojan edessäni.

”Moi, Tom”, vastasin tervehdykseen. ”Mitä sä?”

”Hengailen mun kavereiden kanssa”, Tom virnisti ja huomasin muutaman pojan ja yhden tytön toisen takana. ”Entä ite?”

”Ostin parit kengät ja nyt vaan istun”, kerroin ja hymyilin.

”Liity seuraan! Tolla on tyttöystävä ja noi on veljeksiä, mä oon vähän tällänen ulkopuolinen, nii sä voit tulla viihdyttään mua”, rastapää virnuili ja kaikki taka-alalle jääneet nauroivat.

”E-en mä nyt tiedä... En mä haluis tunkee, en mä tunne ku sut”, änkytin.

”Ja paskat, nyt tuut”, Tom naurahti ja veti mut pystyyn. Hymyilin vaisusti ja lähdin porukan mukaan.

Tomin kaverit osottautuivat tosi mukaviks. En tiedä, oliko se vaan jotain vieraskoreutta vai halusivatko ne leikkiä mukavaa Tomin nähden, mutta mulla oli hauskaa. Me hengattiin ostarin suihkulähteellä ja juteltiin kaikkea turhanpäiväistä. Mä olin nopea oppimaan nimiä, joten muistin jo muiden nimet porukassa. Andreas oli vaalea, humoristinen poika, ja se seurusteli Paigen kanssa. Paige oli Amerikasta, se oli ollut toissakesänä Magdeburgissa kielikurssin kautta ja rakastunut Andreakseen. Seuraavana kesänä sen perhe oli muuttanut Saksaan ja ne oli ruvennu seurustelemaan. Tytön hunajanväriset hiukset kutittivat Andreaksen kasvoja, kun he halasivat. Mua hymyilytti, ne oli tosi suloisia yhdessä.

Noah ja Joel oli kaksosveljekset. Ne ei ollu identtisiä, ja sen näki kauas. Noah oli vähän ku joku enkeli, sellanen hennon oloinen, vaalea ja iloinen. Joel taas oli pitkä ja lihaksikkaampi, tummaverikkö ja vitsaili Andreaksen kanssa koko ajan. Olin rehellisesti sanottuna sitä mieltä, että kaikki porukan pojista olivat enemmän tai vähemmän hyvännäköisiä ja Paigekin ihan söpö, vaikken vieläkään oikein ymmärtänyt tyttöjen päälle.

”Bill hei, mistä sä muutitkaan?” Paige herätti mut ajatuksistani kysymyksellään ja hymyili.

”Berliinistä”, vastasin vähän ujona. Vaikka mä olin uskaltautunut niiden seuraan ja tunsin viihtyväni, ujo puoleni ei silti päästänyt mua valloilleen.

”Nii, Bill on tollanen ison kaupungin poika”, Tom hymyili.

”Ja siltä se näyttääkin!” Joel nauroi ja mä punastuin. Vitsihän se oli, mutta nolostuin silti. Nää oli niitä hetkiä, kun toivoin olevani meikitön ja näyttäväni muutenkin tavalliselta pojalta.

”Neh, oot sä silti ihan okei”, se vielä kuittasi ja virnisti. Hymyilin vaisusti.

Me lähdettiin Tomin kanssa yhtä matkaa kotiin. Se lupasi heittää mut, ettei mun tarvitsisi odottaa bussia. Mä istuin pyörän pakkarilla ja kirjoitin kännykkään ylös Tomin numeroa, jota se mulle luetteli.

”Kaheksankolme”, se sanoi viimeiset numerot ja kääntyi risteyksestä vasemmalle.

”Kiitti”, hymyilin ja tallensin numeron. ”Mä voin soittaa tai pistää viestii joku päivä niin saat siitä mun numeron”, lupailin.

”Joo joo, ei mitään kiirettä”, Tom naurahti. ”Tuutko sä muuten Georgin bileisiin ens viikon lauantaina?”

”Ai mihin?” mä ihmettelin. Olin melkein varma, että rastapää pyöräytti silmiään.

”Niin”, se jatkoi. ”Joku järkkää aina bileet ehkä kuukauden päässä koulun alkamisesta ja tällä kertaa Georg ja Kathrin ehti ekaks.”

”Ei mua oo kutsuttu, joten...” mutisin.

”Kaikki tulee aina kutsumatta ja se on okei! Sitä paitsi, pääsisit kuitenkin”, Tom selitti. ”Oot uus ja uusia mielistellään. Ehkä vaan siks että niille vois myöhemmin antaa turpiin mutta kuitenkin.”

Kylmät väreet kulki mun selkää pitkin.

”E-en mä tiedä... Pitää kattoo.”

”Missaat vuoden bileet jos jätät tulematta – näkisit sen talon ja tietäsit, miten rikas Georgin perhe on! Et epäröis hetkeekään.”

”Okei, mä harkitsen”, lupasin ja purin huultani kevyesti.

”No hyvä”, Tom virnisti ja jarrutti meidän talon edessä. ”Tässäks sä asuit?”

”Joo”, vastasin ja nousin pakkarilta. ”Kiitti kun heitit.”

”Eipä mitään, nähään maanantaina”, toinen vielä hymyili, ennen kuin kääntyi ja lähti kotiin. Mä katselin sen perään hymyillen itsekseni ja lopulta revin itseni rappukäytävään ja siitä meidän kämpille.

”Moi”, huikkasin, kun suljin oven ja aloin potkia kenkiä jaloistani.

”Moi, missäs olit?” mutsi alkoi kysellä.

”Kyläl”, ilmoitin, heitin tavarat huoneeseeni ja painuin olohuoneeseen.

”Ai, mitä teit?”

”Ostin parit kengät ja hengasin kavereiden kanssa”, virnistin samalla, kun rojahdin sohvalle. Mutsi kääntyi tietokonetuolillaan mua kohti ja kohotti kulmiaan.

”Kavereiden?” se ihmetteli. ”Tai siis, hyvä, mut... Keiden?”

”Parin jätkän ja yhen tytön. Yks niistä on mun luokalla ja loput rinnakkaisilla”, selostin.

”Aijaa... Ei kai ne juo tai polta!?”

Mä pyöräytin silmiäni ja pistin telkkarin päälle.

”Ja onhan ne muuten kunnollisia?” mutsi jatkoi hössötystä.

”Voi vittu äiti, on! Voin vaik tuoda ne ehkä näytille joskus...” mutisin ja ajattelin Tomia. Kyllä, Tomin mutsi tulis näkemään vielä joskus.

Taas mun ajatukset katkesivat. Miksi mä ajattelin taas Tomia? Mä olisin kenen tahansa muun silmin vaikuttanut ihastuneelta, vaikken ollut. Ei olisi hirveän kiva ihastua luokkakaveriinsa puolentoista kouluviikon jälkeen. Varsinkin tämän ollessa samaa sukupuolta, kuin itse olit – ei, ei. Mä kielsin itseäni ajattelemasta T... sitä henkilöä enää sinä päivänä. En halunnut olla kusessa siihen, en tosiaan. Se oli umpihetero. Varmana.

Lauantai kului tavanomaisissa merkeissä. Heräsin puoliltapäivin, join ihan liikaa teetä ja lakkailin kynsiä. Mä olin aina inhonnut viikonloppuja, vaikka oli vapaata. Ei kuitenkaan ollut tarpeeksi aikaa mihinkään, koska ihan kuin mä olisin kouluviikkoina saanut valvoa tarpeeksi myöhään. Ja sunnuntait oli muuten vaan perseestä, koska maanantai oli jo ihan liian lähellä.

Sunnuntai-iltana kahdeksan maissa mä kirjoitin englannin ainetta keittiön pöydän ääressä. Mun vieressä oli taas iso kupillinen vihreää teetä, johon mä olin ihan koukussa. Olin juonut sitä ehkä kolmannelta luokalta asti ainakin pari kuppia päivässä. Kohta mun ajatukset katkes ja nostin päätäni, sillä mun puhelin soi. Nappasin kännykän käteeni ja tarkistin soittajan.

”Tom?” ihmettelin ääneen, mutta painoin vihreää luuria ja vastasin. ”Moi?”

”Moi Bill! Mä oon kusessa, auta mua”, Tom aloitti keskustelun. Mä kohotin kulmiani.

”Kerro toki.”

”... Mä en muista, mitä tuli englannista läksyiks...” kuului puhelimesta.

”Voi Tom, ootko säälittävä”, nauroin. ”Oot kusessa, just just...”

”No kyllä... Sä et tiedä mun faijaa...” toinen voihkaisi feikaten tuskaista. ”Kerro nyt vaan mitä tuli!”

”Kirjota aine, sä sait kyl sen otsikkolistan, muistatko? Laitoit sen tekstikirjan väliin”, selitin ja Tom huokaisi onnellisesti.

”Mitä mä tein ilman sua ja sun muistias?” se naureskeli ja mä kuulin, kuinka se selasi kirjaansa. ”Löyty!”

”Hyvä”, hymyilin. ”Nyt, painu tekemään se aine tai Scheinberg syö sut”, uhkailin.

”Sen se taitaa tehdä muutenkin...” Tom mutisi. ”T-tai siis, ei mitään. Mut hei, huomen nähään, moikka!”

”Okei, moi”, hyvästelin Tomin ja kohotin kulmiani sen edelliselle kommentille. Päätin kuitenkin sysätä ajatukseni sivuun ja jatkoin aineen kirjoitusta. Vähimmäismäärä viisi sivua, mikä sadisti se ämmä oli?

Mä kirjoitin aineen nopeesti loppuun, olin aina ollu hyvä englannissa. Loppuillan vietin sohvannurkassa läppäri sylissä. Se oli äidin kone, oisin halunnu omankin, mutta ei mutsi suostunu ostamaan. Kuulemma kaks ihmistä pärjää ihan hyvin yhdelläkin, varsinkin kun mä käytin konetta keskimäärin kerran viikossa. Se oli ärsyttävää, jouduin pitmään omat tiedostoni muistitikuilla, tai mutsi meno sorkkimaan niitä. Kerran se oli pöllinyt mun muistitikun, koska se oli luullut mun katsovan pornoa. Joo, sitä just. Not.

Maanantai alkoi kuviksen kaksoistunnilla. Mä aloin ymmärtää, miksi Tom kavereineen oli ottanut kuviksen. Opettaja oli rento, joten sai höpöttää sydämensä kyllyydestä. Mä taas pidin piirtämisestä. Ja valokuvauksesta, vaikkei mulla ollut edes kameraa. Silti jokaista mun koskaan ottamaa kuvaa oli kehuttu.

Mä olin aikoinaan kuvannut isän kameralla jatkuvasti, vaikkakin salaa. Se ei ikinä tykännyt, kun koskin sen tavaroihin. Nyt sen ei tarvinnut huolehtia asiasta enää. Tavallaan mä olin ihan tyytyväinen, että mun vanhemmat eros. Ne vaan riiteli jatkuvasti eikä isä pitänyt musta. Se inhosi mun ulkonäköäni, käski mua aina pesemään kasvoni ja leikkaamaan hiukseni. Ja se taisikin olla meidän yleisin riidan aihe, kuten myös mun laulaminen. Mun olis kuulemma pitänyt harrastaa jotain miehekkäämpää, kuten jalkapalloa tai edes tietokoneita. Mutta ei, mua ei kiinnostanut.

”Bill”, kuulin mua kutsuttavan ja nostin katseeni mun piirroksesta. Tom virnisti mulle toiselta puolelta pöytää.

”Näytä”, se pyysi. Mä pyöräytin silmiäni, nostin paperin pöydältä ja käänsin toista kohti. Mä tein hiilityötä, se esitti auringonlaskua. Aika tylsä mustavalkoisena, mutta olin ajatellut tekeväni samasta kuvasta värillisen vesiväriversion. Ehkä.

”Vähän tylsä”, hymähdin ajatukseni ääneen. Tom tuhahti ja katsoi mua kuin suurinta idoliaan.

”Bill, toi on aivan vitun hieno”, se ylisti ja nosti peukaloa. Mä naurahdin.

”Kiitokset”, hymyilin kääntäen työn takaisin eteeni ja jatkaen sitä. Opettaja oli luvannut, jos saisin piirroksen valmiiksi tänään, voisin ensi tunnilla alkaa valokuvata. Se oli saanut mut innostumaan taas vähäksi aikaa.

Matikantunnilla mä tuijottelin ulos. Tom istui ikkunan vieressä ja mä Tomin, joten mun oli helppo keskittyä kaikkeen paitsi matikkaan. En jaksanut sitä, opettaja oli ihan mukava, mutta itse aine ihan perseestä. Seuraavalla tunnilla olisi musiikkia. Mua suoraan sanottuna vituttivat musiikin tunnit – mä halusin laulaa, halusin enemmän kuin mitään muuta. Mä en vain uskaltanut enää, ja olin hylännyt kaikki ajatukset siitä pääni perukoille.

”Hei”, Tom kutsui mua. Käänsin katseeni siihen ihmetellen. ”Mitä ajattelet? Vaikutat masentuneelta.”

”E-en oikeestaan mitään...” yritin väittää. Tom katsoi mua epäuskoisena.

”Älä valehtele, mikä sua painaa?”

”Ikävä”, myönsin mahdollisimman vähän aiheesta. Olisi ollut melkein säälittävää alkaa valittaa rastapäiselle, kuinka kaipasin laulamista. Ei sitä varmaan edes kiinnostaisi.

”Bill, kerro nyt oikeesti... Mä haluan tietää mikä sun on.”

Mä aloin pikku hiljaa miettiä, mikä Tomia vaivasi. Se kyseli mun tunteista ja olotiloista, vaikkei me oltu tunnettu kuin pari viikkoa.

”Mä... en mä voi kertoa, sä naurasit”, koitin kierrellä. ”Hei millä sivulla me ollaan?” koitin vielä vaihtaa aihetta. Tom irvisti.

”32”, se hymähti. ”Mä haluaisin vain auttaa, mutta se on aika mahdotonta, kun sä et sano, mikä sua vaivaa!”

”Ei mikään, mistä sun pitäisi tietää tai mikä sua kiinnostaisi.”

”Okei sit...”

Loppupäivä sujui hiljaisissa merkeissä. Me ei puhuttu millään tunnilla enää sinä päivänä, itse asiassa ainoa kontakti ennen koulun loppua oli, kun Tom katsoi oudosti mun haaveilevaa katsetta kohti mikrofoneja musiikinluokassa. Niin ikävä. Itse asiassa Tom näytti siltä, kuin se aikoisi kysyä multa asiasta vielä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Me pysyttiin toisillemme hiljaisina monta päivää, pari sanaa vaihdettiin tunneilla aamuisin. Rastapää vaikutti aika surulliselta koko ajan, enkä mä voinut käsittää, miksi. En mä sen puoleen kyllä viittinyt kysyäkään, inhosin jos multa udeltiin jotain, mikä ei kuulunut muille. Niinpä en harrastanut sitä itsekään.

Torstai-iltana me lojuttiin mutsin kanssa meidän olohuoneessa. Se teki jotain töitään ja mä kuuntelin musiikkia sohvalla. Huomenna alkaisi viikonloppu, ja ylihuomenna olisi ne Georgin järkkäämät bileet. En mä ollut aikeissa mennä sinne, ilman seuraa ainakaan.

”Bill, teetkö sä jotain sunnuntaina?” äiti yhtäkkiä keskeytti mun ajatukset. Laskin toisen kuulokkeen alas.

”En mä tiedä vielä. En kai, kui?” katsoin sitä kysyen.

”Sun isäs soitti”, se jatkoi. Mä kohotin kulmiani. ”Se tulee käymään Saksassa, ja haluis tavata sut.”

”Ai”, hymähdin. Mua ei totta puhuen kiinnostanut nähdä faijaa. Enkä mä uskonut, että sekään olisi hirveän kiinnostunut todella – ehkä se sen uusi nainen halusi nähdä mut.

”Ei sun tietenkään ole pakko, jos et halua, mut....” mutsi sanoi, vaikka kuulin sen äänestä, että menisin kuitenkin, halusin tai en.

”Joo, okei. Voin mä”, suostuin.

”Varmasti?” Nyökkäsin. ”No hyvä... Se tulee perheineen Berliiniin heti aamusta, sun täytyy mennä sinne junalla, okei?”

”Joo joo”, vastailin hiljaa. En mä edes kuunnellut kunnolla.

”Mä vien sut kyllä sit asemalle.”

”Joo.” Nostin kuulokkeen takaisin korvaani ja käänsin äänenvoimakkuutta kovemmalle. Pitäisi ehkä suunnitella, mihin sairastuisin sunnuntaina.