Bill PoV

Kuukausi kului aivan huomaamatta, ja ennen kuin ehdin tajuta, oli elokuun 31. päivä. Huomenna olisi mun synttärit... ja niin myös Tomin. Mä en ollut kertonut Tomille meidän veljessuhteesta. Mä en halunnut pilata kaikkea sellaisella asialla, sukurutsaus oli laitonta. Tom aikoi mennä huomenna kavereidensa kanssa johonkin, ja mä olin sopinut omien kavereideni kanssa bileet. Tapaisin rakkaani myöhemmin kahden kesken.
Mä olin todella, todella innoissani. Täyttäisin kuitenkin 18, se maaginen ikä. Saisin juoda laillisesti, hankkia ajokortin, mä olisin aikuinen. Mua jännitti aivan järjettömästi. Olin varmaan viikon jo huolissani vilkuillut peilistä, oliko mulla jotain piiloryppyjä. Tuntui että vanhenin ihan silmissä ja varmaan rupsahdin samaan tahtiin...

Kohta heräsin ajatuksistani ja vilkaisin pöydällä lojuvaa kännykkääni. Mun teki tajuttomasti mieli soittaa Tomille. Näkisin sen vasta huomenna, myöhään illalla. Yli 24 tuntia ilman sitä? No way. Nappasin kännykän käteeni ja selasin numeroita osoitekirjasta. Pysähdyin nähdessäni Emilyn nimen. En ollut nähnyt tyttöä pariin päivään, joten painoin vihreää näppäintä ja nostin puhelimen korvalleni. Kuuntelin tuuttausta ja naputtelin pitkillä, mustiksi lakatuilla kynsilläni pöydän kiiltävää pintaa. Mun katse harhaili ympäri huonetta, kunnes se pysähtyi siihen tauluun, jossa oli sarja valokuvia musta ja Emilystä. Harvoin me pidettiin niin rankasti hauskaa kuin niitä kuvatessa.
"Amanda Sheldon", kuulin äänen puhelimesta. Näin silmissäni Amandan, Emilyn kauniin ruskeatukkaisen äidin. Näemmä tyttö itse oli tekemässä jotain muuta kuin vahtaamassa puhelinta. Soitin aina niiden pöytäpuhelimeen, kun ei Emily osannut käyttää sen kännykkää. Höpsö tyttö.
"Ai moi, Bill täällä", esittäydyin lopulta. Kuulin naisen naurahtavan toisessa päässä. "Onks Emily lähistöllä?"
"Joo, on se. Leikkii Bonnien kanssa tossa, ootas hetki", Amanda lausahti ja alkoi huudella tytärtään. Kohta kuulin kevyiden askelien äänen ja luuri kolahteli.
"Mooooi!" Emily hihkaisi ja hätisteli pikkusiskoaan kauemmas. "Mitä jätkä?" Mä nauroin.
"Moi, mitäpä tässä", hymyilin ja hypistelin pöydällä lojunutta sormusta. "Tuli tylsää nii aattelin soittaa ja kysyä että oisko susta seuraa?"
"Toki, vahdin kyllä Bonnieta kun mutsi tekee jotain töitä, mutta sä voisit tulla viihdyttään meitä", tyttö sanoi.
"Käy mulle, lähenkö heti tuleen?" kysyin.
"Jees, tervetuloa vaan, täällä ollaan", Emily nauroi. Se siirsi puhelinta kauemmas itsestään ja kuulin, kun se puhui siskolleen. "Arvaas mitä, kulta? Bill tulee meille kohta! Sä pääset taas leikkiin sen kanssa!"
Mua alkoi naurattaa, kun kuulin kimeän äänen hihkuvan ilosta. Sanoin vielä moikat Emilylle ja sammutin puhelun kerätäkseni tavarat kasaan.

Aurinko paistoi ja taivas oli melkein pilvetön, kun mä kävelin kohti Emilyn kotitaloa. Puiden lehdet olivat ihanan syksyisen värisiä ja putoilivat puista hiljalleen. Oli siis mitä parhain ilma. Kävelin rauhallisesti katua pitkin ja nostin pilottilasejani kahdella sormella, jotteivat ne tippuisi. Katselin lasieni takaa ihmisiä ympärilläni. Jotkut juoksivat kelloa tarkkaillen, osa vain nautti kauniista ilmasta, ja pienet lapset leikkivät puistoissa ja pihoilla. Tiesin, ettei Emilyn talolle ollut enää pitkää matkaa, joten päätin istahtaa hetkeksi kadun varressa olevalle penkille. Heitin jalkani toisen yli ja ristin käteni rinnalleni. Aurinko porotti suoraan mun kasvoille ja mulle tuli kuuma.
Kohta huomasin, että mun viereen istui joku tyttö. Se oli ehkä yksitoistakesäinen, sillä oli pörröinen kuparinpunainen tukka ja kasvoissa pisamia. Se katseli mua suu raollaan ja suuret, vihreät silmät uteliaana. Mä hymyilin sille.
"Moi", se hymähti.
"Moi", naurahdin ystävällisesti. Tyttö näytti selkeesti ihmettelevän, että vastasin sille.
"Sä näytät tutulta", se sanoi ja kallisti päätään.
"Hyvin mahdollista..." virnistin ja käänsin katseeni kohti yhtä isän malliston mainoskylttiä, jossa mä poseerasin kädet hiusten seassa ja tuijotin intensiivisesti kameraa. Se tyttö vilkaisi sitä kylttiä, sitten mua, sitten taas sitä mainosta ja sitten pysähtyi muhun.
"Voi herrajumala", se älähti ja iski käden otsalleen. Mä virnistin ja katsoin sitä kulmat koholla.
"Että mä osaan olla sokea", se änkytti ja katsoi mua ihaillen.
"Sellasta sattuu", hymyilin ja se punastui.
"Ja sori kun tähän vaan tungin... Halusin vaan tietää miks oot niin tutun näkönen", se selitti. "Mä oon muuten Melanie."
"Hauska tavata", virnistin. "Mä oon Bill."
"Joo, mä tiesin... Mä ihailen sua", Melanie sanoi ja tapitti mua suurilla silmillään. "Suhun törmääminen on mulle tosi iso juttu... Kun ei mulle yleensä mitään tällästä tapahu." Mä nauroin sille hyväntahtoisesti.
"Aijaa, no, onnenpäiväs", hymyilin.
"Saanks mä sun nimmarin?" se kysyi yhtäkkiä. Nyökkäsin ja tyttö alkoi kaivaa laukkuaan. Se nappasi sieltä jonkun lehden, josta repäisi irti julisteen, tunki lehden takaisin laukkuun ja pyydysti vielä mustan tussin. Sitten se ojensi ne mulle ja hymyili. Tutkailin sitä julistetta hetken ja naurahdin. En yllättynyt mitenkään löytäessäni siitä oman kuvani. Kirjoitin nimmarini alanurkkaan ja omistin sen toiselle sydämen kanssa.
"Ole hyvä", hymyilin ja ojensin tavarat toiselle. Melanie kiitti selvästi onnellisena. Hassua, miten pienet asiat parantaa päivää.
Poseerasin tytölle vielä pariin kuvaan, hyvästelin hänet ja jatkoin matkaani.

Viimein mä näin sen; merensinisen, suurilla valkoreunaisilla ikkunoilla ja valkoisella kuistilla varustetun talon. Olin rakastanut sitä taloa ensinäkemästä lähtien. Kävellessäni lähemmäs mä aloin nähä sen suurta, hyvin hoidettua puutarhaakin. Astelin portista sisään ja näin Amandan haravoimassa lehtiä.
"Hei!" huudahdin. Nainen kääntyi katsomaan mua ja hymyili.
"Bill! Hauska nähdä suakin", se tervehti. Mä vastasin sen hymyyn ja astelin ovelle. Tapani mukaan koputin tietyn rytmin tiettyyn kohtaan ovea, ja kohta ovi alkoi kolista. Lopulta se aukesi ja näin Emilyn, joka oli nostanut pikkusiskonsa syliin.
"Ihana nähdä", se henkäisi ja rutisti mua vapaalla kädellään. Halasin toista myös ja astelin sisään.
"Samoin", naurahdin ja käännyin pikkuisen, nelivuotiaan tytön puoleen.
"Ja sinä se vaan päivä päivältä tuut kauniimmaks ja isommaks", lässytin ja pörrötin Bonnien vaaleaa tukkaa. Tyttö kihersi ja venkoili alas siskonsa sylistä. Emily nauroi ja veti mut perässään eteisen läpi aulaan, siitä yläkertaan, vasemman puoleiselle käytävälle ja viimeisestä ovesta sisään. Tytön huone oli valoisa ja kotoisa, eikä Emilyn lempiväri jäänyt huomaamatta. Valko-turkoosi sisustus oli suloisen tyttömäinen. Me istahdettiin toisen sängylle.
"Mitäs sulle kuuluu?" Emily kysyi. Mä aloin miettiä asiaa, ja tajusin, etten ollut sanonut sillekään... mun salaisuudesta. Tiesin, että Emily pitäisi asian salassa, mutta viitsisinkö kuitenkaan kertoa?
"Ööm... Ei mitään ihmeempää", sanoin epämääräisesti ja kierrellen. Toisen vaaleanruskeaksi värjätyt kulmat nousivat epäilevästi.
"Älä viitti", se torui. "Mä tunnen sut. Mikä sul on?" Okei, mitä mä sanoisin? 'Tom on mun kaksoisveli, oon sukurutsari ja harrastan twincestiä, mikäpä tässä'? Ei, niin mä en voisi sanoa. Olin kusessa.
"Emily... Tää on aika... Silleen jännä juttu..." kiertelin. "Kun mä en tosiaan tiedä, miten sanois sen, siis ilman et alat kiljua."
"Kerro nyt!" se huudahti. "Tuleeks sust isä? Tai äiti?!"
"Ei!" rääkäisin kauhistuneena. Pidinhän mä lapsista, mutta... Eeei. "Se on jotain paljon... pahempaa." Toisen epäilys nousi entisestään. Mitä mä sanoisin?

"Siis voi helvetti, mä sanon suoraan... Mä sain melkein kuukausi sitten tietää, et... Voi paska", selitin, mutten saanut sanottua, vaan painoin kasvot käsiini ja etsin oikeita sanoja.
"Bill, sä tiedät että sä voit sanoa mulle ihan mitä tahansa", Emily lohdutti ja vei toisen kätensä mun selälle.
"Tiedän... Mutta tää ei oo helvetti mullekkaan helppoa sanottavaa", älähdin ja tunsin silmieni alkavan vettyä. Ei, en alkaisi itkeä. En totta vitussa alkaisi itkeä. "Mä vaan yritän sanoa että... Mä rikon hitto lakia. Joka vitun sekunti mä rikon lakia, ja jos me elettäs keskiajalla, mut poltettas roviolla", parkaisin lopulta ja tunsin sanoneeni jo tarpeeksi.
"Okei, nyt mun on pakko saada tietää", toinen hymähti ja rutisti mut itseään vasten. "Sano. Mä ymmärrän, et se on varmasti vaikeeta, jos se on jotain NOIN pahaa, mut yritä." Mä vedin syvään henkeä ja irrottauduin toisen otteesta nähdäkseni tämän silmät.
"Mä sain kuukaus sitten kuulla, et mulla on veli. Kaksoisveli", henkäisin.
"Ja siinäkö se oli?"
"No ei... Pahin on viel sanomatta..." mumisin ja purin huultani. "Tom on mun veli. Identtinen kaksoisveli. Ja mä seurustelen sen kanssa."
Emilyn ilme oli järkyttynyt, mutta samalla mun puolestani surullinen. Se puristi mut tiukkaan halaukseen. Ja kyllähän mä tiesin, että se tukis mua missä tahansa paikassa. Miks mä olin ees ajatellut sen suuttuvan, tai jotain?


Tom Pov

Mä istuin sängylläni, toisessa kädessäni pitelin kahvimukia ja toisella kääntelin edessäni makaavan kirjan sivuja. Mä olin tylsistyksissäni alkanut lukea jotain hyllystä löytynyttä kirjaa, vaikka ei mua oikeasti lukeminen pahemmin kiinnostanut. Odottelin vain iltaa, ja nyt oli vasta iltapäivä. Illalla me mentäisiin porukan kanssa bilettään jonnekkin, ne kai aikoi raahata mut baariin - kuten yleensäkin, jos täytti 18. Billistä mä en tiennyt, se menisi omien ystäviensä kanssa jonnekkin, ja me oltiin sovittu että tavattais huomenna... Ja Bill aikoi ehkä tulla mun luokseni yöksi. Se ei halunnut, että sen vanhemmat näkis mut kännissä. En kyllä halunnut mäkään.
Hörppäsin viimeisen tilkan jäähtyneestä kahvistani ja työnsin mukin pöydälle. Taitoin kirjan kulman ja heitin sen mukin viereen. Vilkaisin nurkassa lojuvaa kitaraani tylsistyneesti, sitten siirsin katseeni pöydän laatikostoon ja takaisin kitaraan. Ja samalla sekunnilla mä keksin, mitä mä antaisin Billille syntymäpäivälahjaksi. En mä sitä ajoissa saisi valmiiksi, mutta vähän myöhässä sitten... Nousin siis ylös, astelin työpöytäni eteen ja aloin penkoa laatikoita. Kyniä, kumeja, papereita, vihkoja, levyjä kansilla ja ilman... Mitä mun laatikoista et löytänyt, sitä sä et tarvinnut. Lopulta löysin ne pari etsimääni paperia ja tarpeeksi terävän kynän ja suhteellisen puhtaan kumin. Runnoin tavarat käteeni, pyydystin toisella kitaran ja rojahdin takaisin sängylle lojumaan. Suoristin ne paperit sängylleni niin, että näin ne, ja aloin näppäillä hiljakseen sylissäni lepäävän soittimen kieliä. Vilkuilin samalla papereihin raapustettuja säveliä ja hyräilin melodiaa itsekseni. Eikä se raapustus pahempi ollu. Lyriikat kun vielä saisi, se olisi täydellinen. Mä jatkoin biisin soittelua hiljakseen, ja kuuntelin, kuinka Nora juorusi puhelimessa.

Kello kahdeksan lähestyi uhkaavasti. Mä olin etsinyt sopivat vaatteet valmiiksi, käynyt suihkussa ja nyt lojuin pyyhe lanteilla sängylläni. Tuijotin kelloa ja laskin sekunteja huomiseen. Kohta mä olisin virallisesti 18. Ja vittu, mä odotin sitä. Saisin viimeinkin ajaa autoa, ostaa itse omat röökini, juoda luvallisesti... Ja sillä hetkellä ovikello soi. Mä nousin ylös ja tassuttelin ovelle avaten sen. Adrian ja Jack seiso mun edessäni ja kummallakin oli virne naamalla.
"Mitä Tom?" Jack kysäs.
"Mitäpä tässä", virnistin ja huomasin Adrianin kattelevan mua.
"Meinaatko tolleen lähtee?" se kysyi hymyillen. Irvistin, viitoin niitä sisälle päin ja lukittauduin huoneeseeni pukemaan. Vedin vaatteet nopeasti ylleni, sidoin rastani ponnarille ja asettelin lippiksen päähäni. Tungin kännykän ja avaimet taskuihin. Painelin ulos huoneesta ja vetäisin kengät jalkaani.
"Noni, let's go", hymyilin ja niin me lähdettiin ulos. Siel odotti loput kaks meidän pienestä jengistä.
"Moro!" Sammy ja Chris huudahti yhteen ääneen. Mä löin high fivet niiden kanssa ja koko porukka ahtautu Jackin autoon. Kuinkahan kännissä mä olisin tän jälkeen? Istuskelin rennosti pelkääjän paikalla ja rummuttelin käsillä jalkoihini. Hyräilin aikaisemmin soittamaani biisiä ja tuijottelin ikkunasta, kuinka talot vilistivät ohi.
"Tom hei, sua ei oo kauheesti näkyny. Missä sä oot oikeen ollu?" Sammy kysäisi. Mä mietin hetken, mitä vastaisin.
"No te ette vedä sit kilareit vaikka oisin transu?" mumisin. Näin neljä nyökyttelevää päätä. "Okeei", jatkoin. "Mä oon hengannu aika paljon toisella puolella... Mun po... öäääh... kav... aaahm, poikaystävän kanssa", sain änkytettyä.
"Ei vittu, ootko sä tosissas!?" Sammy älähti virne naamallaan ja läiskäisi kätensä mun olalle. Nyökkäsin hymyillen.
"Meille et kertonu mitään! Millanen se jätkä on?" alkoi tenttaus.
"Se on... tosi söpö. Ihana. Kiva, ystävällinen, kaunis... Taiteellinen", yritin kuvailla Billiä parhaani mukaan.
"Ei jumalauta... Mä haluun nähdä sen joskus, tuot sen näytille!" Chris hymyili.
"Mikä sen nimi on?" Jack kysyi.
"Bill", vastasin ja hymyilin onnellisesti. Mä olin sillä hetkellä helvetin ylpeä siitä, että seurustelin pojan kanssa - ja vieläpä niin mielenkiintoisen, että kaveritkin kiinnostu siitä. Se oli harvinaista.

Vähän ajan kuluttua me istuttiin koko porukka yhden baarin tiskillä ja juotiin jotain jonkun tilaamia juomia. Mä en ollu vielä virallisesti kahdeksaatoista, mutta silti ne idiootit portsarit oli päästäny mut sisään. Mulla ei ollut hirveän kestävä alkoholipää, joten olin jo muutaman juoman jälkeen kätevässä nousuhumalassa. Tässä seurassa en kuitenkaan voinut välttyä umpikänniltä - jätkät kun aina joivat ittensä pöydän alle. Onneks mä näkisin Billin myöhemmin, ja se vois auttaa mua hoitaan humalan vittuun...
"Tom hei, nyt vähän vauhtia, ethän sä oo juonu viel paljoakaan", Adrian hoputti ja tunki jonkun drinkin taas mun eteeni. Säälin pääparkaani jo ennen kuin edes harkitsin juoman litkimistä.


Bill PoV

Mä olin hyvin kevyesti humalassa, ja sen tasoista oli ollut meidän jututkin mun bileissä. Lopulta puolen yön aikoihin mun kaverit olivat painuneet kuka minnekin, ja mä kävelin Emilyn kanssa kaupungilla. Se lähtisi kohta kotiinsa, mutta lupasi kulkea mun kanssani hetken matkaa, kun menisin Tomin luo.
"Aiotko sä sanoa Tomille siitä jutusta?" Emily kysyi hiljaa multa. Hymähdin ja kohautin olkiani.
"Kyl mä varmaan. Myöhemmin. Tänä yönä en, mä haluan vain olla kaksin sen kanssa. Rauhassa", hymyilin. Tyttö nyökkäsi ja vaaleat hiukset heilahtivat pään liikkeen mukana. Me oltiin saavuttu siihen risteykseen, jossa toinen lähtisi omaan suuntaansa.
"Onnea teille", Emily toivotti aidosti onnellisena ja veti mut halaukseen. Mä kiedoin käteni toisen ympärille ja tunsin oloni turvalliseksi.
"Kiitos", vastasin. "Kaikki menee varmasti hyvin, vaikka Tomi onkin varmaan umpikännissä."
Emily nauroi. Me hyvästeltiin toisemme ja jatkettiin matkaa kumpikin eri suuntaan. Mä kaivelin takkini taskuja ja löysin melkein täyden tupakka-askin. Poltin tosi, tosi harvoin, koska en tahtonut pilata ääntäni. Mutta yleensä päihtyneenä tuli tuhottua yksi syöpäkääryle. Sytytin savukkeen ja jatkoin matkaani vetäen välillä tervaa keuhkoihini.

Vartin kävelyn jälkeen mä bongasinkin Tomin hoipertelemassa katua pitkin. Se käveli yllättävän tasapainoisesti ollakseen aivan kuutamolla. Kiihdytin vauhtiani.
"Moi!" huudahdin. Pojan katse siirtyi muhun ja hymy nousi toisen kasvoille. Mä astelin toisen eteen hymyillen itsekin.
"Terve", Tom mongersi ja halasi mua. Katsoin toista hieman yllättyneesti yhtäkkisestä hellyydenosoituksesta, mutta vastasin halaukseen onnellisesti.
"Tartteeks sua taluttaa vai liikutko itekin?" kysyin. Tom irvisti ja me lähdettiin jatkamaan matkaa.

Ja mä en vielä siinä kohtaa tiennyt, mikä mua odottaisi, kun me päästäisiin perille.


Tom PoV

Me käveltiin Billin kanssa mun kämpille alle viidessä minuutissa. Molemmat oli enemmän tai vähemmän humalassa, mutta silti kumpikin puhui harvinaisen selvästi. Kello lähestyi yhtä, kun me viimein hiippailtiin ovesta sisään ja mun huoneeseen. Nora oli jossain kaverillaan ja vanhemmat jossain helvetissä, joten me oltin kaksin... Pelkkä ajatuskin kaksin olemisesta sai mun sydämen hakkaamaan. Bill istahti mun sängylle ja mä rojahdin sen viereen melkein heti perässä.
"Oliks sulla kiva ilta?" Bill kysyi ja heitti takkinsa mun tuolille.
"Mm-m", hymisin. "Sullaki?"
"Joo", se hymyili. "Meil oli ihan mielettömän kivaa... Mut koko ajan mä ikävöin sua."
"Niin..." mä mumisin. Jotenkin mun aivot alko menettää hallintaa mun kehosta, enkä oikeen enää pystyny kontrolloimaan tekojani.
"Tomi, sä käyttäydyt aika... Oudosti?" Bill ihmetteli. "Et oo ihan oma ittes... Vai johtuuks se vaan siitä kännistä?"
"Joo, johtuu se", koitin virnistää. Katselin toisen hoikkaa kroppaa ja nuoleskelin huuliani. Mä halusin tietää, mitä noiden mustien vaatteiden alla oikeastaan olikaan. Olinhan mä jo nähnyt toisen ilman vaatteita... Mutta mä halusin koskettaa. Tuntea Billin paljaan ihon vasten omaani. Kuulla toisen voihkivan mun nimeäni.
Mun housut alkoi pikku hiljaa käydä tukaliksi. Ja samoihin aikoihin mä menetin kontrollin kehooni täysin.

Vein käteni toisen paidan alareunalle ja aloin riuhtoa kyseistä vaatetta toisen päältä.
"Tomi, vou, vähän rauhallisemmin", Bill ähkäisi vaivaantuneena. Mä en kuitenkaan rekisteröinyt tuota puhetta, vaan vetäisin nopeasti paidan toiselta. Heitin lippikseni kauemmas ja riisuin oman paitanikin. Bill katsoi mua kulmat koholla, kun rupesin avaamaan tämän vyötä. Kohta kuitenkin tunsin toiset kädet pitämässä kiinni omistani.
"Etkö sä kuule mua? Rauhotu!" se huudahti. Mä vain murahdin sille ja repäisin käteni vapaaksi. Nopealla liikkeellä avasin toisen vyön ja siirryin aukomaan farkkujen vetoketjua. Hetkessä sainkin farkut auki ja aloin vetää niitä toisen päältä.
"Tom! Lopeta nyt, tää ei ole hauskaa!" Bill valitti ja koitti parhaansa mukaan pistää hanttiin. Mä kuitenkin olin reilusti sitä voimakkaampi, ja pääsin kohta siirtymään omien housujeni kimppuun. Onnekseni ne putosivat päältä pelkällä vyön avaamisella. Vein katseeni takaisin mustatukkaan, joka katseli mua hetki hetkeltä pelokkaammin. Se alkoi aavistaa, mitä tulisi tapahtumaan.

Painoin pojan sängylle selälleen, ja asetuin itse toisen jalkojen päälle istumaan.
"Tom... Älä viitti nyt", Bill mankui. Mä asetin huuleni toisen huulille, ja vastentahtoiseen suudelmaan sekoittuivat alkoholi ja tupakansavu. Nousin pois toisen jaloilta ja aloin painaa suudelmia Billin kaulalle. Etenin hitaasti alaspäin. Rintakehälle saapuessani nuolaisin toisen nänniä saaden mustatukan irvistämään. Mutta sillä hetkellä mun mielessä pyöri vain yksi asia: saada omat halut tyydytettyä. Jatkoin toisen vartalon suutelemista edeten koko ajan nopeammin alas. Pian mustien boksereiden reuna tuli vastaan, ja nostin katseeni toisen silmiin, joissa loisti pelko. Virnistin ja aloin vetää toisen boksereita pois, huolimatta valituksesta ja hanttiin pistämisestä.
"Rakas, oo kiltti ja lopeta", mustatukka vaikeroi. Mä kuitenkin vetäisin toisen bokserit yhdellä liikkeellä pois, eivätkä omatkaan kauaa enää puristaneet. Jäin katselemaan hetkeksi toisen kasvoja, jotka olivat kuin enkelillä. En ollut koskaan nähnyt ketään kauniimpaa... ja haluttavampaa. Tutkailin toisen koko alastonta vartaloa. Bill oli hoikka, ja mä olin aina pitänyt enemmän siitä ruumiintyypistä. Mun himoni kiihtyi entisestään, ja tunsin pakottavaa tunnetta jalkovälissäni. Lipaisin huuliani kielenkärjellä ja henkäisin. Vilkaisin edessäni makaavan pojan kasvoja. Pelko loisti tummatukan silmistä. Suu raottui hitaasti.
"Tomi..." Bill vaikeroi. "Oo kiltti, älä." Mä ohitin sen pyynnön täysin ja otin kiinni toisen yhteen puristuneista jaloista. Tunsin, kuinka Bill jännitti jalkojensa lihaksia ja irvistin.
"Avaa ne", käskin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Työnsin siis käsilläni jalat sivuun ja asetuin itse polvilleni niiden väliin. Mustaksi lakatut kynnet puristuivat toisen kämmeniin ja poika yritti lyödä mua. Otin kuitenkin sen käsistä kiinni ja katsoin Billiä silmiin.
"Tää tehdään joko helposti, tai vaikeasti", ärähdin. "Sä pidät kätes kaukana musta, jos haluut helpomman tien." Bill pyöritti päätään ja yritti työntää mua pois. Puristin sen kädet ranteista yhteen, otin ne toiseen käteeni ja etsin toisella jotakin, millä sitoa ne.
"Ei, Tomi, ei! Lopeta!"

Mä löysin jonkun nahkavyön lattialta ja lukitsin toisen kauniit kädet yhteen sillä. Mustatukan silmissä alkoi näkyä pakokauhu.
"Pysyt paikoillas niin ketään ei satu..." mumisin ja levitin toisen osittain koukussa olevia jalkoja vielä hieman.
"Ei! Mä en halua! Mee pois!" Bill huudahti surkeana. Mä vain irvistin sille.
"Ole hiljaa, tai mä tukin sun suus!" ärisin saaden toiselle kyyneleet silmiin. En jaksanut ajatella allani makaavaa tummatukkaa sen enempää, vaan työnnyin toisen sisään siltä istumalta. Mun korviin sattui, kun toinen huusi kivusta. Nappasin saman tien pöydältä siihen jääneen teippirullan ja suljin pojan suun pätkällä teippiä. Paiskasin rullan lattialle ja aloin tehdä työntöjä nopenevalla vauhdilla. Bill puristi silmiään kiinni ja käänsi kasvojaan toiseen suuntaan. Se yritti vääntyillä minkä pystyi, ja mä en pitänyt tietenkään siitä. Hetken mielijohteesta läppäisin toista avokämmenellä poskelle ja kuulin ulvahduksen. Pieni ääni mun takaraivossa huusi, etten saisi tehdä niin. Mun keho ei kuitenkaan totellut. Jokainen mustahiuksisen pojan vääntelehtiminen sai aikaan lyöntejä. Ja niitä oli monia.

Vedin päätäni taaksepäin ja painoin silmäni kiinni. Järjetön mielihyvän tunne valtasi mun mieltäni ja sai mut haluamaan enemmän. Nopeutin työntöjäni ja suustani pääsi pieni huokaisu. Huokaisuja alkoi tulla lisää ja lisää, kunnes mä todella huohotin. Mun jalkojen välissä alkoi tuntua siltä, että räjähtäisin kohta. Työnnöt nopeni pakonomaisesti koko ajan, ja kaikki ympäristön äänet alko kadota täysin. Vaikka mä avasin silmät, en nähnyt mitään. Ja hetken kuluttua mä sitten räjähdin. Karjaisun saattelemana. Mulla oli järjettömän kuuma, ja näkökyky alkoi palata. Vetäydyin vastentahtoisesti tummatukan sisältä ja katsoin toista. Samaan aikaan mun keho ja aivot palas taas yhteisymmärrykseen.
Näin edessäni alastoman, tajuttoman kauniin pojan, jonka silmät punoittivat, mustat meikit olivat valuneet kasvoja pitkin kyynelten mukana, ja jonka suu oli teipattu umpeen. Pojan kädet oli sidottu pään yläpuolelle ja kasvoissa oli mustelmia. Sängyllä oli hieman verta. Mä katsoin sitä näkyä ymmärtämättä asiaa ollenkaan. Pikku hiljaa kuitenkin mun päähän alkoi tulla järkeä ja laskuhumala alkoi saada mut taas omaksi itsekseni. Ja ymmärsin, mitä mä näin. Hätääntyneenä avasin nahkavyön toisen käsien ympäriltä ja irroitin teipin Billin suulta. Sen katseessa näkyi raivo, pelko ja viha. Kyyneleet valui edelleen sen kasvoilla.
"Bill..." mä voihkaisin.
"Pysy kaukana musta", Bill parahti ja perääntyi kauemmas. Mä iskin käteni suulleni ja tunsin, kuinka mun silmät vetty.

Humalassa ihminen ei ole välttämättä oma itsensä, ja saattaa tehä jotain typerää.
Mä olin tehnyt jotain peruuttamatonta. Jotain, mitä sade ei pyyhkisi pois. Jotain, mitä katuisin loppuelämäni.
Jotain, joka varmasti tuhoaisi meidän suhteen.