Tom PoV

"No scheisse, tääl alkaa sataa!" mä vinkaisin tuntiessani muutaman pisaran putoilevan poskilleni. Bill katsoi taivaalle, ja hetken kuluttua nyrpisti nenäänsä.
"Siltä näyttää... Onneks kohta pääsee sisään", se lausahti rauhallisesti, vaikka sen äänessä kyllä kuuli ettei se silti ollut innoissaan sateesta. Mä hymyilin ajatukselle hetken, kunnes muistin, että olin vain saattamassa Billiä kotiinsa. Mun koti oli kaukana sieltä.
"Niin... Mut voi vittu, mä joudun viel kävelee himaa!" ärähdin itsekseni. Bill katsoi mua miettien hetken.
"En mä päästä sua yksin tähän aikaan sateessa käveleen kotiis... Tuut meille yöks", se sanoi. Mä ihmettelin hetken, mutta hyväksyin tietenkin tarjouksen.

Meil ei menny ku joku viitisen minuuttia, kun me käveltiin käsi kädessä kaupunginosan läpi. Me oltiin kumpikin aivan märkiä, kun me saavuttiin viimein Billin kotikadulle. Se oli täynnä toinen toistaan hienompia ja suurempia taloja, vaikka pimeässä, sateen ja usvan täyttämässä yössä niitä oli hankala nähdä. Se katu tuntui varmaan kilometrin pituiselta, kunnes lopulta me tultiin tien päähän. Ja mä en ole vieläkään onnistunut näkemään yhtäkään yhtä upean näköistä taloa - ja vaikka mä näinkin sen pimeässä, se teki muhun suuren vaikutuksen.
Kieselstraße 21:ssä sijaitsi suuripihainen, suuri valkoinen talo. Sitä olisi varmaan voinut sanoa kartanoksi. Siinä oli paljon ikkunoita, suuret kaksoisovet, useita parvekkeita ja muuta sellaista. Mä halusin kuollakseni nähdä ton talon auringonvalossa aamulla.
"Älä nyt siinä seiso, tule jo, mun meikit valuu", Bill valitti ja veti mua hihasta. Mä hymähdin jotakin vastaukseksi ja me lähdettiin suuntaamaan sisään. Pidin edelleen Billiä kädestä kiinni, kun me kuljettiin upean pihan halki, ja suoraan suurille lasioville, jotka olivat melkein pelkästään ikkunaa. Viimein me astuttiin eteishalliin. Bill kipitti edeltä johonkin huoneeseen jättäen märät jäljet peräänsä, ja seuratessani sitä päädyin kodinhoitohuoneeseen. Helvetti sentään, sekin oli varmaan meidän talon kokonen. Katselin toista, kun se asetteli märkiä vaatteitaan kuivumaan ja kääriytyi sitten mustaan silkkiaamutakkiin, jossa oli tummanpunaiset reunat ja vyö. Kohta se ojensi mua kohti samanlaista, mutta täysin tummansinistä.
"Laita tää päälles, mä en halua että sä vilustut niissä märissä vaatteissas", se sanoi hymyillen. Mä nyökkäsin, laitoin aamutakin vieressäni olevalle pöydälle ja vedin paidan yltäni.
"Helvetti sentään, teil on valtava talo..." mä ähkäisin ja ojensin paitani Billille, joka ojensi kättään. Riisuin nopeasti myös farkkuni ja annoin nekin toiselle.
"Mjaa, ei musta... Ehkä mä olen vaan tottunut", se virnisti, ripusti munkin vaatteet kuivumaan ja katsoi, kun puin aamutakin ylleni. "Minkä kokonen teidän talo sitten on?"
"Varmaan aika lähellä tätä", lausuin ja huidoin käsilläni tarkoittaen kodinhoitohuonetta. Bill katsoi mua yllättyneenä ja nauroi.
"No, tervetuloa vaatimattomaan kämppääni sitten", se hihkaisi ja veti mut takaisin aulaan.

Nopean esittelykierroksen jälkeen Bill vei mut huoneeseensa, lukitsi oven ja kehotti istumaan alas. Mä olin aivan pyörällä päästäni. Lopulta rojahdin nojatuolille sängyn viereen.
"Herrajumala sentään, mun jalat on kuolleet", valitin. "Teidän talo on ku joku pieni valtio!"
"Vatikaani", Bill hymyili vinosti ja käväisi avaamassa parvekkeensa ovet. Siel oli kyl kieltämättä aika lämmin. Epäilin vahvasti sen johtuvan tummasta sisustuksesta. Kaikki vähän isommat huonekalut siellä oli melkeen poikkeuksetta tummaa puuta, kuten myös lattia. Suurin osa kangaspinnoista oli tummanpunasia, kuten sen kauniisti tuulessa liehuvat verhot, vuodevaatteet, tuolien pehmusteet, matot ja niin edespäin. Myös sen seinät oli tummanpunaset, lukuunottamatta yhtä seinää, joka oli sellasta tummaa puuta myös, kuten huonekalut ja lattia. Ja yhteen niistä tummanpunaisista seinistä oli maalattu vielä tummemmalla ruusuja.
"Tiätkö, mä en oo koskaan ollu tälläses huonees", sanoin ja bongasin muutamalta pöydältä maljakon täynnä punaisia ruusuja. "Sä taidat pitää tummasta sisustuksesta ja... ruusuista?"
"Jep. Mä suunnittelin tän sisustuksen kokonaan itse", Bill hymyili selvästi ylpeänä. Mä nyökkäsin ja katselin seinillä roikkuvia tauluja. Yks niistä oli maalaus, joka esitti selvästi Billiä ja sen siskoja. Ne oli kyl uskomattoman näkönen kolmikko, vaikken ollukkaan sitä vanhinta nähnyt.
Toisessa taulussa oli sarja jotain valokuvia Billistä ja siitä pianistitytöstä. Ne oli ilmeisesti aika läheisiä toisilleen.
"Vietäksä paljon aikaa sen pianistitytön kaa?" kysyin varovaisesti.
"Emily on mun paras ystävä", Bill sanoi onnellisen näköisenä. "Mä oon niin iloinen, että mä tunnen sen."

Kolmannessa taulussa oli punaisella pohjalla mustia, kaunokirjaimilla tehtyjä sanoja. En saanut selvää, mitä siinä luki, mutta aioin selvittää sen.
Neljäs taulu... Neljäs taulu oli tyhjä. Puiset kehykset lepäsivät seinällä ja ammottivat tyhjyyttään. Miksi ihmeessä?
"Bill, miksi toi taulu on tyhjä?" kysyin. Tummatukka käänsi katseensa kehyksiin, pureskeli selvästi huultaan hetken ja kääntyi sitten mun puoleeni.
"Mä ostan uudet kehykset aina, kun musta tuntuu, että mä tarvitsen niitä lähiaikoina", se vastasi. Mä kohotin kulmiani, mutta Billin keskittyessä selaamaan jotakin kansiota, mä ymmärsin sen keskustelun päättyneen.


Bill PoV

Mä kääntelin leikekirjani sivuja mietteliäänä. Siihen oli kerätty joka ikinen muhun liittyvä asia, jonka äiti oli vain kaivanut esiin. En tiennyt mitä mä etsin, tuntui vain siltä kuin joku olisi pielessä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, joten luovutin, laitoin kirjan takaisin paikalleen ja menin sängylleni istumaan. Vilkaisin Tomia, joka selvästi koitti nuuhkia ilmaa. Mä kohotin kulmiani kysyvästi katsoen rastapäätä.
"Mmmh... Häh?" se katsoi mua tyhmänä.
"Mitä sä teet?" virnistin ihmetellen.
"Eiku tääl vaan tuoksuu hyvältä", se selitti nolona ja mä nauroin. Nuuhkaisin itsekin ilmaa, nappasin yöpöydältäni hajuvesipullon ja lähdin kävelemään ympäriinsä suihkuttaen sitä joka paikkaan. Okei, se oli ehkä vähän naisellista, mä myönsin itselleni. Mä olin vaan tottunut tekemään niin. Rakastin sen hajuveden tuoksua, ja mun huoneesta tuli paljon ihanampi paikka elää kun siellä tuoksui hyvältä. Se hajuvesi oli ihan ihmeellinen. Sitä sai naisten puolelta, ja sen tuoksu oli mausteinen ja järjettömän naisellinen - kukaan ei kuitenkaan koskaan ollut huomauttanut siitä mitään, sanonut vain että tuoksun hyvältä. Eipä se mua häirinnytkään.
"Mä oon nähny vaan et Nora tekee noin... En mä ikinä uskonu et nään kenenkää jätkän tekevän tollee", Tom sanoi hiljaa. Mä katsoin sitä hymyillen vähän kysyvästi.
"Hyvä vai huono asia?"
"Hyvä. Sä tuoksut ihanalta."
Hymy nous mun huulille. "Kiitos."

Olin käynyt nopeasti huuhtaisemassa hiuksistani lakan pois ja pesemässä meikit kasvoiltani. Makoilin sängylläni ja me katottiin jotain telkkarista tulevaa leffaa. Tom istui pienessä mytyssä nojatuolilla, kun mä vilkaisin sitä. Kierähdin toiselle puolelle parisänkyäni.
"Tomi, tuu mun viereen", pyysin ja näytin paikkaa vieressäni. Tom katsoi mua kohti, hymyili ja mönki sitten mun viereeni. Käperryin heti sen kainaloon ja tunsin käden hartioillani. Hymyilin onnellisesti ja nojauduin toiseen. Tom haukotteli hiljaa ja selvästi hymyili sen jälkeen.
"Ajattele... Me ollaan tunnettu vast pari päivää, mä en varmaan tiedä puoliakaan susta ja silti mä pyydän sut meille yöks", sanoin ja kuulin naurahduksen vierestäni.
"Mutta mä tiedän susta kaiken, mitä sä oot sanonu blogissas", se nauroi hiljaa ja puristi mut tiukemmin vasten itseään.
"Tiedät vai?"
"Kysy mitä vaan."
"Mun syntymäpäivä?"
"Ensimmäinen syyskuuta..." Tom virnisti. "Ja tiedätkö, se on sama kun mulla."
"Oikeesti?" ihmettelin. Katsoin toista ja se nyökkäsi. "Outo yhteensattuma."
"Jep. Mutta nyt tiedät mustakin taas lisää!" Tom nauroi. Mä hymyilin sille vinosti. Haukottelin syvään ja tajusin, et mua väsytti ihan kamalasti. Oisin kuitenki mielummin valvonu vaikka koko yön ja jutellu Tomin kanssa. Jotenkin musta tuntui, että tiesin siitä kaiken... Mutta kuitenkaan en. Se tuntui mulle valmiiksi jotenkin tosi läheiseltä. Mä en tiennyt mistä se johtui. Ehkä mä olin vain löytänyt sielunkumppanini - tai sitten se oli vain sattumaa.
Me juteltiin siinä tuntikausia. Puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Mua hämäs se, et sillä oli tosi samantapasia muistoja joistakin jutuista. Lopulta miettiminen väsytti liikaa ja nukahdin siihen, Tomin kylkeen.

Aamulla heräsin, kun joku silitti mun poskea. Nousin pystympään haukotellen ja katsoin, kuka mun vieressä oli. Mulla ei jostain syystä ollut isompia muistikuvia viime yöstä, mutta muistin silti että Tom oli ollut meillä yötä.
"Huomenta, unikeko", se hymyili katsellen mua silmiin.
"Ai... Huomenta", mä mumisin unisena ja hieroin silmiäni. "Öö, nukuitsä hyvin?" kysyin vähän haparoiden, en mä ollut tottunut heräämään jonkun vierestä.
"Nukuin, entäs itse?" Katselin hymyilevää poikaa, jota vasten olin nukkunut. Mietin hetken ja nyökkäsin sitten.
"Jees... Onkoha mun vanhemmat kotona..." mietiskelin ääneen. "Oli tai ei, must tuntuu et jos ne näkee puolalastoman, vieraan pojan mun huoneessa, ne ei ilahdu."
Nousin ylös ja ilmoitin Tomille käyväni alakerrassa hakemassa sen vaatteet. Kiristin aamutakkini vyötä ja lähdin juoksemaan alakertaan. Ja portaiden alla melkein törmäsin vanhempiini.
"Bill, mitä ihmettä sä ryntäilet?" äiti ihmetteli.
"Öö, mitäs tässä, eheh, kaunis päivä tänään!" sönkötin ja mun teki mieli ampua itseni. Isä katsoi mua todella, todella epäilevästi.
"Mitäs sulla on meneillään?" se kysyi ja asetti kätensä mun olkapäälle estääkseen mua karkaamasta. 'Voi vittu', mä ajattelin.
"Ei mitään!" älähdin ja yritin pyristellä karkuun. "Mä vaan... tilasin pizzan! Mun on ihan pakko hakea se just nyt!" Se oli paskin hätävalhe multa ikinä.
"Aamutakissa?" isä ihmetteli ja pudotti kätensä mun olkapäältä. Mä nyökytin päätäni rajusti ja ryntäsin kodinhoitohuoneeseen. Pyydystin Tomin vaatteet mukaani ja lähdin takaisin yläkertaan. Onnistuin täpärästi väistämään vanhempia tällä kerralla, ja huoneeseeni päästyäni suljin oven perässäni.
"Vittu, mä jouduin kuulusteluun matkalla", ulvahdin ja heitin vaatteet Tomille, joka alkoi pukea heti. "Ne kysy mihin mä oon menossa ja oikeesti, en oo paskempaa hätävalhetta muuten ikinä keksiny..."
"Mitä sä sit sanoit?" Tom kysyi ja veti paidan päänsä yli.
"Että mun pitää hakea tilaamani pizza tällä sekunnilla", mumisin ja repesin sen jälkeen. "En tajuu mistä mä sen keksin." Rastapääkin nauroi.
"Okei, toi oli surkee", se myöntyi.


Tom PoV

Istuin Billin sängyllä ja katselin, kun tummatukka puki ylleen. Se valitsi jokaista vaatekappaletta varmaan vartin. Seuraavaksi se siirtyi meikkaamaan, ja oikeesti, edes mun siskoni ei meikkaa sillä vauhdilla. Lopuks Bill suoristi hiuksensa ja pörrötti niitä pienellä määrällä lakkaa. Sit sen tuli istuun mun viereen ja hymyili. Tunsin pehmeän käden omallani ja otin siitä kiinni.
"Mitä kello on?" se kysyi hymyillen edelleen. Vilkaisin kännykästäni kellonajan ja tungin luurin sitten takaisin taskuuni.
"Viittä vaille variksenvittua... No ei, vartin yli kakstoista", vastasin. Bill naurahti mun typerälle vitsilleni ja nyökkäsi.
"Mun vanhemmat on kotona... En sit tiä miten sut saa salakuljetettua ulos", se hymähti. Mä virnistin sille.
"Nii, jos vaik hyppään ikkunast", heitin. Bill nauroi ja painoi sitten lämpimät huulensa mun huulille. Se oli vasta meidän toinen suukko, mutta silti musta tuntui, että olisin tehnyt niin useasti ennenkin. Vastasin kuitenkin suudelmaan hellästi ja hymyilin. Samalla hetkellä ovi aukesi, ja sisään astui edellä nuorehko nainen, ja perässä tuli suunnilleen saman ikäinen mies. Me irrottauduttiin toisistamme saman tien ja katsottiin aikuisia. Ne molemmat tuijotti meitä suu auki, ja mies sai ähkäistyä jotain epäselvää.
"Mit... Mitä ihmettä, Bill?"